Edessä aukeaa sykähdyttävä näky – yksi maailman suurista ihmeistä.Kaksi ja puoli miljoonaa vuotta sitten äkillisesti sammuneesta jaromahtaneesta viisituhatta metriä korkeasta tulivuoresta on jäljellävain sen kuusisataa metriä korkeat seinämät reunustamassa halkaisijaltaan vajaan kahdenkymmenen kilometrin mittaista kattilamaista muodostelmaa. Ngorongoron kraatteri on maailman suurin ehyenä säilynyt kaldera. Sen pohjalla elää arviolta 20000 eläintä – suurpetokanta on tiheämpi kuin missään muualla maailmassa ja siellä tavataan lähes kaikkia itäafrikkalaisia tasankoeläimiä. Se suojissa elää myös erittäin uhanalaisen sarvikuonon elinvoimaisin kanta, käsittäen noin kaksikymmentä yksilöä. Tästä suippohuulisarvikuonokannasta on koko Afrikassa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana kadonnut noin 95 %, eikä leijonallakaan mene paljonkaan paremmin, niitä on jäljellä reilu 10 % puolen vuosisadan takaisesta määrästä. Kraatteri onkin erityisesti tunnettu sitä hallitsevista suurista mustaharjaisista leijonistaan.
Kraatterin reunalta avautuu näkymä, suolajärvineen ja pieninä pisteinä erottuvine valtavine gnulaumoineen, jotka laiduntavat alhaalla ruohotasangoilla. Vaikka Tansanian pinta-ala on vain noin kolme prosenttia koko Afrikasta, elää siellä noin kolmasosa koko mantereen ja sen runsaan 50 valtion nisäkäspopulaatiosta. Edessä avautuvan laakson eläintiheys on vielä monin kertainen. Ngorongoron kraatteri kuuluu osana Serengeti-Maraksi kutsuttuun luonnonsuojelualueeseen, joka on ainut maapallolla enää toimiva luonnoneläinten laidunjärjestelmä. Muualta tällaiset (esim. Biisonit/Pohjois-Amerikka) ekosysteemit on ihminen tuhonnut peruuttamattomasti jo vuosia sitten. Tämä ainutlaatuinen luontokokonaisuus koostuu useista luonnonsuojelualuista Tansaniassa ja Keniassa Itä-Afrikan hautavajoaman länsilaidalla, tarjoten elinmahdollisuuden 2 miljoonalle suurelle nisäkkäälle – tämä on viimeinen Eedeniin.
Hieman haikeana suunnistan takaisin kohti pohjoista jossa karvaiset apinat säilytetään poikkeuksetta häkeissä ja suurin osa karvattomasta valtalajista luulee elävänsä vapaana. Ajatukset kulkevat jo seuraavaan Afrikan-reissuun. Jos palaan tänne jälleen vasta 25 vuoden kuluttua, taitavat viimeiset sarvikuonot jo laiduntaa jossain dinosaurusten ja sapelihammastiikereiden seurassa. Mietin hiljaa mielessäni omaa horoskooppimerkkiäni, Suomen kansallissymbolia ja edellisten edustavaa esikuvaa, kraatterin mustaharjaista leijonakuningasta. Neljännesvuosisata on kyllä pitkä aika, mutta meitähän ei hevillä tapeta.
