Karhu

Karhu (Ursus arctos) on suurin maassamme elävistä petoeläimistä. Tämä kansalliseläimemme saattaa painaa luonnossa liki 400 kiloa ja tarhattuna sitäkin enemmän. Karhu nimityksen arvellaan juontuvan karhun karheasta karvasta, mutta tällä metsiemme kuninkaalla on monta muutakin nimeä. Otso, ohto, kontio, mesikämmen, kouvo, nalle…, ovat esi-isiemme keksimiä kiertoilmaisuja, joita mieluummin käytettiin, ettei kutsuttaisi suotta karhua paikalle. Karhua on aina pelätty, mutta myös palvottu täällä pohjolassa.

Suomessa elää nykyisin noin tuhat karhua, mikä on kutakuinkin puoli prosenttia koko maailman karhukannasta. Yhä edelleen karhu herättää voimakkaita tunteita – niin puolesta kuin vastaan. Karhu määritellään vaaralliseksi yleensä silloin, kun se tulee nähdyksi. Tosiasiassa karhuilla taitaa olla paljon enemmän ihmishavaintoja, kuin meillä niistä. Karhun kuulo- ja hajuaisti ovat verrattomat ja se väistää marjastajia ja muita metsässä liikkujia taitavasti. Kookkaaksi eläimeksi se liikkuu uskomattoman nopeasti ja on miltei äänetön.

Vaikka kokonsa ja voimiensa puolesta karhu on ihmiseen verrattuna täysin ylivertainen, ei se kuitenkaan mielellään kohtaa ihmistä. Sen hallitsevin luonteenpiirre on varovaisuus – mitä komeampi ja vahvempi kontio on, sitä liukkaammin se poistuu paikalta pienenkin ylimääräisen risauksen kuultuaan. Vaarallinen karhu on ihmiselle, kun sillä on pienet pennut huolehdittavanaan ja erityisen vaarallinen silloin, kun sitä on haavoitettu. Otsikoihin nousseet ”häirikkökarhut” ovat usein nuoria yksilöitä, jotka eivät vielä osaa riittävästi varoa lajeista vaarallisinta – ihmistä.

Olen kuvannut karhuja jo reilun parinkymmenen vuoden ajan. Valokuva- ja videomateriaalia materiaalia sekä niihin liittyviä tarinoita on kertynyt kosolti – lisää tästäkin aiheesta piakkoin näillä sivuilla.